Mari Hantula Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtajaksi 1.8.2019 alkaen

Restonomi, tradenomi Mari Hantula on valittu Kauppakeskus Myllyn uudeksi toimitusjohtajaksi 1.8.2019 alkaen.

Hantulalla on monipuolinen kokemus ja näkemys vähittäiskaupasta ja sen kehittämisestä. Hän siirtyy tehtävään Turun Stockmannin tavaratalon johtajan paikalta ja on sitä ennen työskennellyt Kultajousi-myymälöiden ketjujohtajana sekä Marimekossa vähittäiskaupan tehtävissä vastaten muun muassa Marimekon globaalin vähittäiskauppakonseptin ohjauksesta.

Hantula saa johdettavakseen myynnillä, pinta-alalla sekä liikkeiden lukumäärällä mitattuna alueen suurimman kauppakeskuksen. Myllyn myynti kasvoi viime vuonna lähes kaksi prosenttia noin 227 miljoonaan euroon ja kävijöitä oli noin 5,7 miljoonaa ja kasvua yli kolme prosenttia vuoteen 2017 verrattuna.

– Odotan kovasti, että saan tutustua Myllyn henkilökuntaan ja kauppiaisiin ja pääsemme yhdessä jatkamaan sitä hyvää työtä, jota kauppakeskuksessa on tehty. Myllyssä on panostettu hyvään liike- ja palvelukokonaisuuteen, mielenkiintoisiin tapahtumiin sekä asiakkaiden kuunteluun ja turvallisuuteen. Ne ovat asioita, joita pidän erityisen tärkeinä kauppakeskuksen toiminnassa. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin, Hantula toteaa.

Kauppakeskus Myllyä vuodesta 2016 lähtien luotsannut Kati Kivimäki siirtyy Kauppakeskus Mall of Triplan kauppakeskusjohtajaksi Helsinkiin.

Lisätietoja:
Kauppakeskus Mylly Oy, hallituksen puheenjohtaja Jorma Vehviläinen, puh 010 768 0608
Kauppakeskus Mylly Oy, toimitusjohtaja (1.8.2019 alk.) Mari Hantula, puh. 050 441 9394

Kauppakeskus Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Myllyssä on yli 150 liikettä ja kerrospinta-alaa noin 83 000 neliötä. Kauppakeskuksessa palvelee tavarataloja, liikkeitä urheiluun ja vapaa-aikaan, vaateliikkeitä, ravintoloita, kahviloita ja erilaisia erikoisliikkeitä. Vuonna 2018 Myllyssä vieraili 5,7 miljoonaa kävijää, ja kauppaa tehtiin 227 miljoonan euron arvosta. www.kauppakeskusmylly.fi