Kauppakeskus Myllyssä kaikkien aikojen myynti- ja kävijäennätykset

Myyntiä lisää lähes 4 miljoonaa euroa ja 180 000 uutta kävijää

Kauppakeskus Myllyn kävijämäärä nousi uuteen ennätykseen viime vuonna. Kävijöitä oli noin 5,7 miljoonaa ja kasvua yli kolme prosenttia vuoteen 2017 verrattuna. Myös myynti kasvoi lähes kaksi prosenttia noin 227 miljoonaan euroon, mikä on Myllyn historian suurin vuosimyynti. Mylly nousi myynnillä mitattuna ensimmäistä kertaa alueen suurimmaksi kauppakeskukseksi. Mylly sai marraskuussa ensimmäisenä kauppakeskuksena Suomessa turvallisuussertifikaatin, ja lokakuussa Pohjoismaiden kauppakeskusyhdistys NCSC valitsi Mylly Trialin Suomen parhaaksi markkinointikampanjaksi.

– Myllyssä kävi viime vuoden aikana noin 180 000 asiakasta enemmän kuin vuonna 2017. Uskomme, että hyvä liike- ja palvelukokonaisuus, mielenkiintoiset tapahtumat sekä asiakkaiden kuunteluun ja turvallisuuteen panostaminen ovat tärkeimpiä tekijöitä vuoden 2018 menestykseen, kertoo kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Kati Kivimäki.

Ennätyksiä rikottiin erityisesti joulun ajan tapahtumissa. Joulunavauksessa kävijöitä oli yli yhdeksän prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Myös Black Friday kiinnosti asiakkaita, ja kävijöitä oli noin viisi prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Koko viikonlopun aikana kävijämäärä kasvoi kuusi prosenttia yli 76 000 asiakkaaseen.

Hyvä kehitys kävijämäärissä näkyy myös myynnissä, joka kasvoi lähes 4 miljoonalla eurolla.

– Vuoden 2018 myynti, 227 miljoonaa euroa, on paras koko kauppakeskuksen historian aikana. Myllyn keskiostos on noin 40 euroa, joka on yksi parhaista suomalaisissa kauppakeskuksissa.

Yli 20 uutta liikettä

Myllyssä on viime vuoden aikana avautunut noin 20 uutta liikettä ja palvelua, viimeisimpänä muun muassa toinen Jungle Juice Bar, Eurokangas, Flör, Game Stop ja Finnvape. Raision seurakunta avasi keväällä oma toimipisteensä Myllyssä.

– Olemme myös uudistaneet ravintolamaailmamme ja parantaneet kulkureittejä, opasteita ja alueen viihtyvyyttä. Ravintolamaailmaa täydentävät muun muassa American Diner ja Fafa’s, kertoo Kati Kivimäki.

Sama hyvä kehitys jatkuu kevään aikana, kun Myllyyn avautuvat myös Espresso House, Juhlamaailma sekä e-sport -pelaamiseen keskittyvä Evolution Areena.

Turvallisuus, kuunteleminen ja tapahtumat

Kauppakeskus Mylly on kehittänyt viime vuoden aikana erityisesti turvallisuutta ja asiakkaiden toiveiden kuuntelemista. Mylly sai marraskuussa ensimmäisenä kauppakeskuksena Suomessa kansainvälisen turvallisuussertifikaatin. SAFE Retail Destination© -sertifikaatti myönnetään kauppakeskuksille, jotka noudattavat kansainvälisiä riski- ja turvallisuusstandardeja ja alan parhaita käytäntöjä.

Mylly on käynnistänyt myös ToiveMylly-vaikuttajayhteisön, joka tarjoaa kävijöille mahdollisuuden saada toiveensa kuuluviin entistä helpommin.

– Vaikuttajayhteisö on Suomessa uudenlainen tapa osallistua oman kauppakeskuksen tulevaisuuteen. Osallistujat voivat tuoda esiin omia mielipiteitään, innovoida uusia elämyksiä ja ehdottaa vinkkejä arkeen. Olemme muun muassa asiakkaiden pyynnöstä lisänneet peilit pysäköintialueen risteyskohtiin, mikä parantaa turvallisuutta. ToiveMyllyn jäsenet ovat myös keksineet uuden M6-nimen Myllyn länsipäädyn ravintolamaailmalle, kertoo Kati Kivimäki.

Myllyssä on vuoden 2018 aikana järjestetty yli 100 tapahtumaa. Lokakuussa Pohjoismaiden kauppakeskusyhdistys NCSC valitsi Kauppakeskus Myllyn järjestämän Mylly Trialin Suomen parhaaksi markkinointikampanjaksi.