Tarinoita meidän Myllystä – Vuosien varrelta tähän päivään

Meidän Mylly on kasvanut yhdessä asiakkaidensa kanssa ja matka jatkuu! Yhteisiin vuosiin mahtuu monia upeita tarinoita. Monille Myllyssä vietetty aika perheen tai ystävien kanssa on tuonut mukanaan naurua ja lämpimiä muistoja, joita on mukava vaalia vuosienkin päästä.

Emma on Myllyn synttärikaima ja sai lapsena valita lahjan Myllystä avajaisten aikaan. Hänen sukulaisensa oli myös mukana rakentamassa Myllyä aikanaan ja halusi avajaisten aikaan esitellä, mitkä kohdat olivat hänen käsialaansa.

Ensin sinne piti päästä pyörillä hiki valuen, sitten Fölillä vanhemmilta salaa, sitten mopolla ja nyt omalla ensimmäisellä autolla. Sama on vielä se vapauden tunne, mie ja sie unelmoimassa, elämän suruja paossa, kahvilla, aarteenetsinnässä uuteen kotiin, valmistautumassa kouluun, aikaa tuhlaamassa, muuten vain, ilolla, kiireellä, rauhassa. Sitä kaikkea se on vieläkin, vain ostoskori on vaihtunut kärryihin ja lempipäivä ei ole lauantai vaan sunnuntai.
– Eliel

Samana vuonna, kun mylly täytti 5 vuotta, olen harrastanut aktiivisesti lavatansseja ja käynyt kursseilla. Kipinä syttyi lopullisesti Myllyn 5-vuotisjuhlissa, jossa olivat Myllyn tanssit orkesteri Finlanderssin tahdittamana. Kivaa oli ja tanssi on nykyään vielä enemmän osa mun elämää.
– Jepu

Suvi on kokenut Myllyssä sekä asiakkaan että asiakaspalvelijan roolit.

Kouluaikana pääsin Sokokseen työharjoitteluun yhtä aikaa kaverin kanssa. Melkein kaikki halusivat silloin Myllyyn, tämä oli tosi kilpailtu harjoittelupaikka. Onneksi pääsin! Myöhemmin olin vielä työharjoittelussa Prismassakin. En päätynyt kaupan alalle, vaikka noihin harjoitteluihin hakeuduinkin. Niistä on nyt jo noin kymmenen vuotta aikaa.
– Suvi

Avajaishulinat muistetaan edelleen

Muistan Myllyn avajaispäivän! Se oli iso juttu siihen aikaan Turun seudulla, ensimmäinen kunnon kauppakeskus sitten Hansan. Käytiin perheeni kanssa silloin ihmettelemässä avajaispäivänä Myllyssä ja hakemassa Prismasta yllätyskassit. Siellä oli mm. koiranherkkuja, jotka annettiin naapurin koiralle, kun omaa ei ollut.
– Suvili

Pekka pääsi tutustumaan Myllyyn jo ennen virallisia avajaisia.

Pääsin tutustumaan kauppakeskukseen ennen avajaisia kutsuvierastilaisuudessa. Täällä oli satoja vieraita kiertelemässä uusia tiloja, oli tarjoiluja ja sosialisoimista. Olin tuolloin mukana perheyrityksessä, joka teki Prisman kanssa yhteistyötä. Osuuskauppa oli iso asiakas meille ja olin heidän vieraanaan. Myllystä saa kaiken tarvittavan hankittua, uskallan melkein sanoa, että mitä ei löydy, sitä ei tarvita. Itse en viitsi niin usein käydä, koska aina aikaa menee paljon – ihan jokaikinen kerta tulee joku tuttu vastaan.
– Pekka

Paras muistoni Myllystä sijoittuu lähelle nykyhetkeä. Neljä vuotta sitten muistan äitini kertoneeni minulle, että Myllyssä järjestetään sellainen tapahtuma, mihin voi mennä esittelemään omia taitojaan, eli Mylly Goes Street -tapahtuma. Olin jo pitkään unelmoinut pääseväni soittamaan Myllyn valkoista flyygeliä ja nyt se tilaisuus sitten koitti. Pääsin kolmeksi päiväksi soittamaa Myllyn uuteen ravintolamaailmaan. Monet ihmiset lapsista aikuisiin tulivat kiittämään hyvästä musiikista, mikä teki minut vielä onnellisemmaksi. […] Minua pyydettiin tulemaan soittamaan myös joulun aikaan ja suostuin tietenkin. Sen jälkeen olen osallistunut uudestaan Mylly Goes Street -tapahtumaan ja päässyt useampana jouluna myös esiintymään ympäri kauppakeskusta.
– Nuori pianisti

Susannan lapsi on Myllyn kanssa saman ikäinen.

Lapseni syntyi siinä Myllyn avajaishulinan aikoihin syyskuun lopulla, 28. pvä. Hänkin saa kohta jo autoilla itse kauppakeskukseen shoppailemaan, eli kyllä se aika rientää kovaa vauhtia. Mylly on aina ollut viihtyisä, mutta pakko sanoa, että enemmän on tullut viihtyisyyttä vuosien saatossa. Ihanasti porukka häviää tänne, vaikka olisi tupa ihan piukassa ihmisiä, jopa jouluna. Uudistukseen on varmasti laitettu paljon rahaa ja sen kyllä asiakas näkee ja tuntee.
– Susanna

Mahtavaa fiilistä hakemaan

Kävin Myllyssä ensimmäistä kertaa, kun olin vasta muuttanut opiskelemaan Turkuun, enkä tuntenut täältä vielä ketään. Oli mukava päästä sadepäivänä shoppailemaan, ja siitä tuli heti parempi mieli. Sittemmin olen saanut uusia ystäviä ja viihdyn todella hyvin uudessa kotikaupungissani. 🙂
– Ninni

Anja rakastaa Myllyn iloista tunnelmaa.

Rakastan Myllyä, koska täällä on aina niin ihania ihmisiä palvelemassa. Miten on sattunutkin yhteen paikkaan kaikki aurinkoisimmat asiakaspalvelijat osumaan. Välillä päätän tulla vartiksi kävelemään tänne, kun on luppoaikaa, mutta näenkin tuttuja ja päädyn höpöttelemään ja viettämään muutaman tunnin. Jään aina heti suustani kiinni. Muualla sanotaan, että turkulaiset ovat hiljaisia ja sisäänpäin kääntyneitä mörkkejä, mutta minä en ainakaan koe asiaa yhtään niin. Myllyssä saa vakavaa ihmistä etsiä!
– Anja

Olin 6.luokalla kun Kauppakeskus Mylly tuli Raisioon. Olo oli kuin aikuisella, kun sain äidiltä luvan lähteä shoppailemaan kahdestaan saman ikäisen ystäväni kanssa, ilman vanhempia. Pyöräilimme ystäväni kanssa Maskusta asti Myllyyn ostoksille, kun piti saada uusia vaatteita kouluun.
– Jenno

Lue myös muita Myllyn asiakkaiden kertomia tarinoita!
Asiakkaiden kommelluksia ja hauskoja sattumuksia.
Lapsiperheiden yhteisiä hetkiä.
Rakkautta ilmassa Myllyssä.