21.8.2023

Kauppakeskus Myllyn menestys jatkuu

Kauppakeskus Myllyn kävijämäärät ja myynti kasvoivat tammi–heinäkuussa uusiin ennätyksiin. Kauppakeskuksen kiinteistökehityshankkeet etenevät, ja elokuussa aloitettu Myllyntorin uudistamisen ensimmäinen vaihe valmistuu tärkeään loppuvuoden sesonkiin. Mylly on myös saanut katolleen uuden aurinkosähköjärjestelmän. 

 Kävijöitä tammi–heinäkuussa oli noin 3 miljoonaa, mikä on noin 9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Kaikkien aikojen kuukausittaisiin kävijäennätyksiin yllettiin huhtikuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa. 

Kauppaa tammi–heinäkuussa tehtiin 140,5 miljoonalla eurolla, mikä on 7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Mylly ylsi historian korkeimpiin myynteihin kaikkina muina kuukausina paitsi toukokuussa, jolloin myynti oli viime vuoden tasolla. Myös keskiostos on edelleen erittäin korkea, noin 46 euroa.

– Kesällä pääsimme myös uusille miljoonaluvuille, kun kesäkuun myynti ylitti ensimmäistä kertaa 22 miljoonan euron ja heinäkuun myynti 23 miljoonan euron rajapyykin. Myllyn vahva alueellinen asema, jatkuva uudistuminen ja hyvä maine ovat nostaneet meidät ihan uudelle tasolle, iloitsee Kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula.

Valmistautuminen tärkeään loppuvuoden sesonkiin on käynnissä, ja kauppakeskuksen kehityshankkeet etenevät ripeästi. 

– Tavoitteemme on pysyä dynaamisena ja ajassa elävänä kauppakeskuksena kaupallisen kokonaisuuden, brändin, asiakaskokemuksen, henkilöstökokemuksen ja tilojen osalta. 

Myllyntori uudistuu

Kauppakeskuksen paraatipaikalla sijaitsevan Myllyntorin uudistaminen on käynnistynyt elokuussa, ja ensimmäinen vaihe on valmis marraskuun aikana. Kokonaisuus valmistuu vuonna 2024.

– Myllyntorille on näiden 22 vuoden aikana tehty jonkin verran muutoksia, mutta nyt tuomme sen isosti tälle vuosikymmenelle. Tavoitteena on tehdä tilasta moderni, elävä kohtaamis- ja hengailupaikka sekä monikäyttöinen tapahtuma-areena. Tämäntyyppisiä toreja ei enää kauppakeskuksiin rakenneta, joten otamme kaiken irti kruununjalokivestämme. Myllyntori tulee heijastamaan brändiämme, jotakin ihmeellistä on siis tulossa, vinkkaa Myllyn konseptipäällikkö Meri Hakulinen

Remontissa Myllyntorin lava poistetaan, portaikkoa uudistetaan ja kalusteet vaihtuvat kokonaan juuri Myllyntorille suunniteltuihin, suomalaisiin kalusteisiin. Uudet kalusteet on suunnitellut BOND Agency ja ne valmistaa RT-Interiors Rymättylässä. 

Jatkossa tilaa on helppo muuntaa erilaisiin tilanteisiin.

– Uudistus mahdollistaa esimerkiksi food truck -tyyppiset ruokavaunut ja pop up -myymälät. Uudistettu Myllyntori avataan jo ennen joulumyyntiä, ja joulun pop up -paikat myydään nyt. Kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä, sillä käyttöasteemme on 98 prosenttia eikä vapaita paikkoja välttämättä riitä kaikille. 

Loppuvuoden aikana Myllyssä nähdään jälleen monia pop up -liikkeitä, muun muassa vaatebrändit Metsola 26.–28.10., Papu marras–tammikuussa sekä raumalainen merkkivaatteiden erikoisliike Wild Westlook 24.8.–3.9.

Aurinkopaneeleista energiaa

Kauppakeskus Myllyn katolle asennetaan elokuun aikana noin 1 200 aurinkopaneelia. Kokonaisuus kattaa lähes 4 000 neliömetriä Myllyn katosta ja tuottaa vuosittain sähköä noin 427 megawattituntia. Se vastaa noin kahta prosenttia koko kauppakeskuksen sähkönkäytöstä. Lisää aurinkopaneeleja on tulossa etelän puoleiselle seinälle ensi vuonna. 

– Meille vastuullisuus on konkreettisia tekoja, ja aurinkopaneelien asentaminen on yksi näistä toimenpiteistä. Niiden avulla tuotamme itse osan käyttämästämme energiasta, kertoo Mari Hantula.  

Lisätietoja:

Mari Hantula, toimitusjohtaja, Kauppakeskus Mylly, p. 050 441 9394, mari.hantula@kauppakeskusmylly.fi  

Meri Hakulinen, konseptipäällikkö, Kauppakeskus Mylly, p. 040 0256 881, meri.hakulinen@kauppakeskusmylly.fi

Kauppakeskus Mylly on maailman ihmeellisin raisiolainen kauppakeskus. Varsinais-Suomen suurimpana se palvelee liki viittä miljoonaa kävijää vuosittain. 150 liikettä, 3 000 autopaikkaa ja 91 000 m2 takaavat alueen kattavimman liike- ja palveluvalikoiman. www.kauppakeskusmylly.fi

newsletter background decoration
Kiinnostaisiko tarjoukset ja hyvin ihmeelliset uutiset?
Tietysti kiinnostaisi. Tilaa siis Myllyn uutiskirje, sinä ihmeellinen ihminen, niin saat kuulla kaiken tärkeän ensimmäisenä. Kokeile vaikka.